Kylätalo -hanke:

• Riuttala-Mustajoen kylätalohanke I

Kyläyhdistykseltä puuttuu ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu tila, jossa kokoontua ja järjestää erilaisia tilaisuuksia. Tilanne Laviassa on viime aikoina entisestään heikentynyt. Jos Lavian Osuuspankin kerhohuone ei olisi käytettävissä, tilanne olisi tosi huono. Kyläyhdistyksen syyskokouksessa 2016 päätettiin yksimielisesti rakentaa kylätalo ja hakea siihen EU-tukea. Leader Karhuseutu, jolta kyläyhdistys sai EU-tukea jo perinnetalon rakentamiseen, suhtautui hankkeeseen myönteisesti. Joulukuussa 2017 Leader Karhuseutu myönsi hankkeelle rahoitusta EU:n maaseuturahastosta. Ilman Leader Karhuseudun myönteistä päätöstä kylätalon rakentamiseen ei olisi voimavaroja.

Kun kyläyhdistys syksyllä 2014 osti Lavian kunnalta Riuttalankoulu –nimisen tilan kylätalon rakentamista varten, ehtona oli mm., että kylätalon valmistuttua sen pitää olla kaikkien lavialaisten käytössä mahdollisuuksien mukaan. Mahdollisimman suuri käyttöaste onkin perusteltua. Kylätalon tuleekin olla - ei vain lavialaisten - vaan kaikkien muidenkin tarvitsijoiden käytössä.

Rakennettavan kylätalon koko on 10 x 15 metriä. Kylätaloon tulee 112 m2:n sali, asianmukaisesti varusteltu keittiö, wc-tilat ja pieni varasto. Lämmitysjärjestelmäksi on suunniteltu ilma-vesi-lämpöpumppu (vesikiertoinen lattialämmitysjärjestelmä). Salin ja keittiön väliin rakennetaan takka/uuni. WC-vedet johdetaan umpisäiliöön ja harmaita vesiä varten rakennetaan imeytyskenttä. Hirsisen kylätalon toimittaa Finnlamelli Oy. Meneillään on tarjouskilpailut ja hankehakemuksen täydentäminen

Kylätalohanke on erinomainen foorumi yhdistysten ja yritysten sekä muiden toimijoiden kohtaamiseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kylätalo antaa monet mahdollisuudet innostaa oman toiminnan kehittämiseen ja palvelujen parantamiseen sekä luo näin edellytyksiä asukkaiden hyvinvoinnin edistymiselle. Jo yhdessä rakentaminen on parasta mahdollista sosiaalista kanssakäymistä, joten toivomme aktiivista osallistumista myös oman kylän ulkopuolelta.

Pauli Kuusiranta
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry, pj.

Tapahtumat

• Tulossa Tapahtumia:
Tikkakisaa ja mölkkykisaa kylätalolla, Paastonajan rukoushetkeä,Ylösnousemuskahvia ja pääsiäisvirsiä, Avoimet kylät -tapahtumaa sun muuta tulossa, käy katsomassa Tapahtumat sivulla!

• Kevään kuluessa
tehdään lasten leikkipaikasta viihtyisämpi ja turvallisempi. Seuraa talkooilmoituksia seurapalstoilla ja ilmoitustauluilla.Katso lisää Talkoot

• Karhijärvi-päivä
Lauantaina 2.7. Karhijärvi-päivä klo 10.00-15.00 yhdessä muiden yhdistysten kanssa.

• Kahvikuppinäyttely
Kahvikuppinäyttely 24.6. - 31.6. kylätalolla. Esillä vanhoja Arabian kahvikuppeja ja muuta vanhaa Arabiaa.

• Korjausta kylätalolla
Lauantaina 9.4. klo 9.00 moottorisahojen, ruohonleikkureiden ja polkupyörien korjausta kylätalolla. Paikalla asiantuntija n. 2 t, mikäli haluat korjauttaa oman koneesi, varaa käteistä mukaan, ohjeita omaan korjaukseen saa ilmaiseksi.

• Terhokerho
Terhokerho kokoontuu torstaina 14.4. klo 17.30 kylätalolla, leikitään ulko- ja perinne leikkejä, makkaranpaistoa (omat eväät) ja tikkupullia (talo tarjoaa).

• Ylösnousemuskahvit & pääsiäisvirsiä toisena pääsiäispäivänä 28.3.2016 klo 15 Tellervo Kuusirannalla.
• Uusien virsien lauluilta kesän alkajaisiksi Mettämatkan laavulla ke 1.6. klo 18

• Suvilinnun laulujen ilta 31.8.2016 klo 18.00 Mettämatkan laavulla. Huom. muuttunut aika!
• Siiri ja Osmo Kuusirannan syntymästä 100 vuotta: Juhannusaaton juhla 24.6.2016 klo 18 Pauli Kuusirannalla

• Riuttala-Mustajoen kylälehti 2015 on ilmestynyt.
Lehti on myynnissä 10 euron hintaan Lavian Osuuspankissa, Erja Huhdanmäen liikkeessä ja Eija Heinolan liikkeessä Mintunlehdessä sekä myös yhdistyksen hallituksen jäseniltä
(Pauli Kuusiranta, Kaarina Talola, Vesa Perämaa, Aulis Kuusiranta, Tuula Viljanen, Eila Malinen ja Hannu Haapala).

• Kevätkokous perjantaina 18.3. klo 18.00 seurakuntakodilla.
Käsitellään sääntömääräset kevätkokousasiat.

• Vuoden maakuntakylä 2016
SataKylät ry yhdessä Satakuntaliiton kanssa valitsee vuosittain vuoden maakuntakylän. Vuoden 2016 kylää etsitään juuri nyt. Vuoden maakuntakylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta sekä saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta. Riuttala -Mustajoen kyläyhdistys mukana kisassa.
SataKylät ry. Vuoden maakuntakylä

• Kyläyhdistyksen kirkkopyhä 16.10.2016. Messussa saarnaa Tellervo Kuusiranta. Kirkkokahvit ja lyhyt ohjelmatuokio seurakuntatalolla.

• Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n ´perinnetalo´-hanke
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Pauli Kuusirannan kirjoitus `perinnetalo´ -hankkeesta. Lue kirjoitus tästä sekä katso kuva perinnetalosta tästä

• Kauneimmat joululaulut vielä kerran 6.1.2016 klo 18 Mettämatkan laavulla lyhtyjen valossa

• Kauneimmat joululaulut Saaren retriittikodissa su 13.12. klo 17, mukana Anna-Kaisa Hautala ja Marina Hämäläinen

• Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n syyskokous
perjantaina 27.11.2015 klo 18.30 PopPankin kokoustilassa, Tampereentie 9, Lavia Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat
TERVETULOA!
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n hallitus

• Heinäkuinen linnunpelättikilpailu.
Heinäkuu alkoi ja perinteinen heinäkuinen linnunpelättikilpailu. Rakennellaanpas hauskoja, tehokkaita, pelottavia ja kaikenlaisia pelättimiä pihoille! Parhaat palkitaan.

• Vuoden 2015 tapahtumia.
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistyksen vuoden 2015 tulevia tapahtumia:

• Kyläyhdistyksen kirkkopyhä Mikkelinpäivänä 4.10.; messu ja kirkkokahvitilaisuus srk-kodilla

• Navettaseurat Hautalassa (Kullaantie 615) 30.7. klo 19.00, tarjoilu klo 18.30 alkaen.

• Hengellisten laulujen ilta laavulla ke 26.8. klo 18.00

• Onkikilpailut 4.7.2015
Onkikilpailut Mäntysaaressa, Mäntysaarentien päässä, 4.7.2015 klo 13.00 - 15.00. Tervetuloa!

• Vuoden 2015 tapahtumia.
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistyksen vuoden 2015 menneitä tapahtumia:
• Virsilauluilta laavulla vanhana juhannuspäivänä ke 24.6. klo 18.00
• Saaren retriittikodissa (Kullaantie 229) avoimet ovet la 18.7.2015 klo 11.00 - 16.00 viisivuotisen toiminnan kunniaksi. Rukoushetket kappelissa klo 12.00 ja 15.00, lisäksi arvontaa, tarjoilua ja putiikissa edullisia tarjouksia.

• Avoimet Kylät 6.6.2015 Laviassa<
Valtakunnallinen Avoimet Kylät tapahtuma Laviassa 6.6.2015, katso kuvasta kohteet!. Lataa itsellesi esite TÄSTÄ.

• Leikkimielinen moniottelu laavulla
Olemme kutsuneet kyläyhdistykset ja leijonat viettämään iltaa kanssamme Mettämatkan laavulle Lavia-viikon keskiviikkona 15.7. klo 18.00 alkaen. Haastamme samalla yhdistykset leikkimieliseen moniotteluun 4-henkisin joukkuein. Myös lapsille on omaa ohjelmaa. Tarjolla on makkaroita, lättyjä ja nokipannukahvia. Ja tietenkin mukavaa seuraa. Tervetuloa!

• "Noidat nuotiolla"
Lasten ja kaikenikäisten tapahtuma "Noidat nuotiolla" Mettämatkan laavun tienoilla toisena pääsiäispäivänä 6.4.2015 klo 15.00 alkaen.
Tervetuloa kaikki lapset ja lapsenmieliset!

• Ylösnousemuskahvit
Ylösnousemuskahvit Tellervo Kuusirannan luona ma 6.4. klo 15. Tervetuloa!

• Kauneimmat joululaulut
Lauletaan 4.12.2014 klo 19.00 alkaen Erkki Vehkalahden luona, Vehkalahdentie, Riuttala.

• Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n syyskokous perjantaina 14.11.2014 klo 18.00
Seurakuntakodilla Laviassa. Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat.

• Keskiviikkona 15.10. klo 18.00 alkaen laavulla on lyhtyilta.
Ottakaa lyhty mukaan ja tulkaa grillailemaan. Hautalan Lasse soittelee kitaraa ja lauleskellaan!

• Torstaina 10.7. klo 15.00 lastentapahtuma
Lastentapahtuma torstaina 10.7. klo 15.00 alkaen Lehtiniemen pihapiirissä, Kullaantie 653. Nyt kaikki lapset ja lapsenlapset tutustumaan kylien muihin lapsiin!

• Lauantaina 14.6.2014 Karhijärvi-pyöräily.
Lauantaina 14.6.2014 Karhijärvi-pyöräily. Kierretään Karhijärvi ympäri. Yhteislähtö torilta klo 12.00. Muualtakin toki saa lähteä. Tauko- ja virkistyspaikat Noormarkuntiellä Haapaniemen talon kohdilla, Myöntäjäntiellä Sarvikeitaantien risteyksessä ja Riuttalassa Mettäkulman laavulla. Kaikki mukaan kuntoilemaan!

• Tulossa 2014: Luontopolku ja lastentapahtuma
• Juhannuksen jälkeisellä viikolla on ohjelmassa luontopolku Sinikka Vinnamon opastamana.

• Heinäkuussa järjestämme lastentapahtuman Mustajoella Jessi Sirolan johdolla.

• 16.5.2014: Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n ylimääräinen kokous 16.5.2014 klo 18.00
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n ylimääräinen kokous pidetään perjantaina 16.5.2014 klo 18.00 PopPankin kokoustiloissa, Tampereentie 6, Lavia. Asiana on Myöntäjäntie 360:ssä sijaitsevan kiinteistön osto kylätaloksi. Äänestysoikeus on 15 vuotta täyttäneillä jäsenmaksunsa maksaneilla yhdistyksen jäsenillä.
Hallitus

• 25.4.2014: Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n kevätkokous:
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n kevätkokous pidetään pe 25.4.2014 klo 18.30 Lavian srk-kodissa. Käsitellään sääntöjen 8. §:ssä mainittujen asioiden lisäksi kylätaloasiaa. Tervetuloa!

• Lauantaina 7.6. klo 15.00 Onkikilpailut Mäntysaaressa, Tuomolantie 166.
Tervetuloa kalastamaan!

• 15.4.2014: Ompeluseurat:
Ompeluseurat 15.4.2014 klo 18.00 Anna-Kaisa ja Lasse Hautalan luona, Kullaantie 615.Ei oo pakko ottaa kurinta mukaan! Tervetuloa!

• 18.3.2014: Ompeluseurat:
18.3. klo 18.00 on siis ompeluseurat Kaarina Talolan luona Välimäessä, Tuohiniementie 71. Tervetuloa!

• 18.2.2014: Ompeluseurat:
OMPELUSEURAT Ritva Peltolan luona, Nokarintie 31, tiistaina 18.2.2014 klo 18.00 alkaen. Ja jatketaan niin, että tavataan joka parillisen viikon tiistaina samaan aikaan. Paikasta sovitaan aina edellisessä kokoontumisessa.

• 16.3.2014: Runon ja musiikin iltapäivä:
Hanhijoen ja Riuttalan-Mustajoen kyläyhdistykset järjestävät runon ja musiikin iltapäivän Lavian seurakuntakodilla su 16.3.2014 klo 14. Väliajalla kahvitarjoilu. Ei pääsymaksua. Vapaaehtoinen kahvimaksu. Tervetuloa nauttimaan!

• 26.07.2013: Musiikki-ilta:
Musiikki-ilta 26.7.2013 klo 18.00 alkaen Tuulan ja Paulin mökkipihalla (sateen sattuessa teltassa). Musiikista vastaa lauluyhtye Kvartti. Viiden euron lipulla musiikkia ja kahvia.

• 22.11.2013:: Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n syyskokous pidetään perjantaina 22.11.2013 klo 18 alkaen Juha ja Mari Vehkalahden luona, osoite Kullaantie 436, 38600 Lavia. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9 §:ssä mainitut asiat ja keskustellaan kylätalohankkeesta. Tervetuloa!

• 24.5.2013: Kyläkokous pidetään perjantaina 24.5.2013 klo 18.00 Osuuspankin kokoustiloissa kirkonkylässä.

• 4.3.2013: Kyläyhdistyksen tupailta Elina ja Seppo Laakson luona Saaren retriittikodissa, osoite Kullaantie 229, sunnuntaina 4.3. klo 16 alkaen.

• 24.2.2013: Riuttala-Mustajoen kyläyhdistyksen talvipäivä 24.2. klo 12.00 alkaen. Napakelkka lapsille Mäntysaaressa, Tuomolantien päässä. Sieltä Harminsaareen ja takaisin kävellen, luistellen, hiihtäen, kelkkaillen tai moottorikelkan vetämässä kirkkoreessä. Harminsaaressa makkaranpaistomahdollisuus, omat eväät. Kaikki mukaan mukavaan ulkoilutapahtumaan!

• 10.2.2013: LASKIAISRIEHA entisellä Riuttalan koululla sunnuntaina 10.2.2013 klo 12.00 - 14.00. Luistelua, pulkkamäki, talutusratsastusta ponilla. Hernekeittoa.KAIKKI MUKAAN!!!

• 25.1.2013: Perjantaina 25.1. klo 18.00 on tupailta Hannu Haapalan luona, Halkikallion ahteen alla

• 8.1.2012: Kyläyhdistyksen perinneilta tiistaina 8.1.2012 klo 18.00 entisellä Riuttalan koululla. Tulkaahan mukaan! Kerätään kylien historia talteen niin kauan kun vielä muistetaan!

• 3.12.2012: Kauneimmat joululaulut lauletaan entisellä Riuttalan koululla 3.12.2012 klo 19.00. Kahvitarjoulu! Tervetuloa laulamaan!

•29.11.2012: Torstaina 29.11.2012 klo 18.00 entisellä Riuttalan koululla jätevesiasioita koskeva neuvontatilaisuus. Mukana sunnittelija Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutista ja kehitysasiantuntija Hanna Kuusela Satafood Kehittämisyhdistys ry:stä. Tervetuloa kuulemaan! Samana päivänä kokoonnutaan klo 16.00 Kaarina Talolan luona Välimäessä katselmukseen, joka koskee Tuohiniemen ja Tuomolan teiden varsilla asuvia ja alueen kesäasukkaita.

• 19.10.12: Riuttala-Mustajoen kyläkokous 19.10.12 päätti, että kylätoiminta elvytetään kyläläisten huviksi ja hyödyksi. Kylätoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Pauli Kuusiranta. Varapuheenjohtajana ja sihteerinä toimii Kaarina Talola. Sanna Suomalainen on rahastonhoitaja. Muut toimikunnan jäsenet ovat Hannu Haapala, Vesa Perämaa ja Juha Vehkalahti

Retket

• Hiihtoretki sunnuntaina 20.3. klo 12.00
Katso lisää Retket

• Perjantai 19.9. klo 17.30 retki Karhulantielle
Perjantaina 19.9. klo 17.30 kokoonnumme Karhulanmäkeen ja lähdemme tutustumaan Karhulantiehen Vesa Perämaan johdolla. Ja kahvitkin Vesa lupasi keittää.

• Keskiviikko 17.9. klo 18.00 tutustumisretki
Keskiviikkona 17.9. klo 18.00 kokoonnumme Erkki Vehkalahden talon luo ja tutustumme sen jälkeen opettaja Suojasen talon paikkaan sekä Renforsin ja Setälän torppiin.

• Perjantaina 11.7. klo 17.00 pyöräretki
Perjantaina 11.7. klo 17.00 kokoonnutaan Myöntäjän tiehaaraan, josta lähdetään pyöräilemään Poriin päin. Klo 17.30 olemme Svensbergin talon luona lähellä Kivijärvenmaan risteystä. Siitä alkaa opastettu Kivijärven kierros. Lopuksi kahvit Ryysyrannassa. Tervetuloa tutustumaan naapurikylään!

• Perjantaina 4.7.klo 15.00 luontoretki
Luontoretki perjantaina 4.7.klo 15.00 alkaen. Kokoontuminen Tuomolantien päässä Mäntysaaressa.Omat eväät! Retkivarustus! Matkan pituus ja etenemisen nopeus riippuu osanottajista...

• Toukokuussa 2014: Retki Pesinmaahan:
Toukokuussa teemme retken Pesinmaahan, oppaina Pentti ja Tuula Viljanen

• 31.10.2013: Tutustuminen tykköön kylätaloon:
Torstaina 31.10.2013 klo 16 käymme tutustumassa Tykköön kylätaloon Jämijärvellä. Lähdetään matkalle klo 15 ja mennään kimppakyydeillä. Halukkaat mukaan lähtijät ilmoittakaa Kaarinalle tai Paulille viimeistään ma 28.10. Mennään joukolla tutustumaan vuoden 2013 kylätaloon!

• 25.10.2013: Retki Vaskunevalle:
Kauniin syksyn jatkuessa käydään vielä ennen talven tuloa Vaskunnevalla toteamassa miten menneinä vuosina pehkua nostettiin karjankuivikkeeksi. Kokoonnutaan pe 25.10.2013 klo 17 aikaan Lurinojantien ja Kullaantien risteykseen, josta jatketaan autolla tai pyörillä aivan suon reunaan. Kävelyä tulee vain muutama sata metriä. Lämmin ulkoiluvarustus ja saappaat!

• 13.10.2013: Ruskaretki Kuorsumaahan:
Hanhijoen seudun kyläyhdistys ry on kutsunut Riuttala - Mustajoen kyläyhdistys ry:n väen ruskaretkelle Kuorsumaahan ensi sunnuntaina 13.10. Otetaan kutsu vastaan ja mennään suurella joukolla. Kokoonnutaan klo 10 Kiikoisten ABC:lle, josta ajamme Pappilankalliolle. Tarjolla on myös kahvia ja makkaraa. Asianmukainen syksyinen vaatetus ja saappaat.!

• 23.05.2013: Ruskaretki Lavian suurimmalle kivelle:
 Torstaina 23.5.2013 teemme pienen retken Lavian suurimmalle kivelle. Kokoonnutaan Myöntäjän ja Kullaantien risteykseen, josta lähdemme pyörillä tasan klo 18 entisen Mustajoen koulun lähelle Hakettaantielle. Lyhyellä metsäosuudella pärjää lenkkitossuilla. Retki tehdään Pärssisen Matin opastuksella. Tervetuloa mukaan!!

• 5.7.2013: Kuivakankaan kävely tai pyöräily perjantaina 5.7. Kokoonnutaan klo 18.00 pajan luo Kuivakankaantielle.

• 9.8.2013: Perjantaina 9. elokuuta 2013 tutustutaan Lurinkulmaan Seppo Pärssisen johdolla. Kokoonnutaan Kulmalan tienpäähän (Myöntäjän tietä muutama kilometri, Sepän talon jälkeen ennen Pärssistä) klo 18. Ja polkupyörillä mennään! Tervetuloa taas joukolla mukaan!

• 16.6.2013: Kyläyhdistys osallistuu kunnan eri yhteisöjen yhteiseen Karhijärvi-pyöräilyyn 15.6.2013. Lähtö kirkonkylästä klo 13.00-13.30. Huoltopisteet Tahostenniemessä ja Myöntäjän tiehaarassa.

• 2.2.2013: Hanhijoen kyläyhdistys tekee em. aikana Turku-Tukholma-Turku -risteilyn Vikingin uudella laivalla (oliko se nyt Cracy). Linja-autokuljetus laivamatka maksaa 2 hlöä/hytti 50 €, 3 hlöä/hytti 40 € ja 4 hlöä/hytti 35 €. Sunnuntain lounas klo 12.15 aikaan maksaa 24 € ja sunnuntain aamiainen on eri hintaan. Laiva lähtee Turusta klo 20.55 ja palaa Turkuun klo 19.50. Viikonloppumatka siksi, että myös työssä käyvät voivat osallistua. Tarvittaessa järjestetään kuljetus, esim. Riuttalan entiseltä koululta. Ilmoittautumiset tulee tehdä 12.2.2013 mennessä Tellervo Nissiselle, puh. 050 5432 889.

• 21.10.12: Sunnuntaina 21.10.12 klo 15.00 kokoonnutaan Mustajoen vanhan koulutien tiehaaraan. Inkeri Lehtiniemi kertoo sitten tien varrella olevista ja olleista rakennuksista. Tulkaa joukolla mukaan!

Talkoot

• Talkoot kylätalolla lauantaina 2.4. klo 12.00
Katso lisää Talkoot

• Kyläyhdistys osallistuu Maailman suurimpiin talkoisiin 19.9.2015!
Katso Talkoot -sivulta.

• 10.5.13 :Lavian kunnassa siivoillaan.Kirkonkylään voi mennä, jos haluaa. Riuttala-Mustajoen kyläyhdistyksen hallitus päätti kuitenkin, että ensisijaisesti siivoillaan oman kylän nurkkia. Maanantaina 13.5. klo 16.00 kokoonnutaan Tuohinimen tiehaaraan. Kaikki mukaan

• 6.4.13: Kyläyhdistyksen linnunpönttötalkoot Kuusirannan Sahalla, Kuusirannantie 48, lauantaina 6.4.2013 klo 10.00 alkaen. Paikalla puutavaraa, nauloja ym. Omat vasarat kannattaa ottaa mukaan.

• Tienvarsien siivoustalkoot 27.9.2014 klo 10-14.
Vesakot tienvarsilta ja ojista on syytä poistaa ennen talven tuloa. Kun työn tekee vuosittain, niin pääsee paljon helpommalla myöhemmin. Tiekunnat kyläyhdistyksen alueella: Hoitakaa asia ajoissa kuntoon! Tuomolantien ja Tuohiniementien osalta talkoot pidetään lauantaina 27.9.2014 klo 10-14. Toivotaan tienkäyttäjien osallistuvan talkoisiin runsaslukuisasti.

• Touko -kesäkuussa 2014: Kylän siivoustalkoot:
Touko-kesäkuussa siivoillaan tienvarsia talven roskista. Muistakaa puhdistaa myös tienviitat ja tarkistakaa, että talonnumero ja postilaatikko on kunnossa!.

• 21.08.2013: Talkoot Annikin pihapiirissä:
Annikin pihapiiri Kullaantien varrella Riuttalassa on aivan erilainen kuin aiemmin. Pihatalkoissa eilen illalla 21.08.2013 oli kymmenkunta reipasta talkoolaista, joten tulosta syntyi. Kiitos talkoolaisille sekä Marjalle ja Paulalle talkookaffeista, voileivistä ja munkeista!!


• 13.05.2013: Kylän siivoustalkoot:>
Siivosimme talkoilla kylänraittia ja poistimme vesakkoa. Paljon paremmalta näyttää ja näkyvyyskin parani huomattavasti. Viikon kuluttua jatketaan. Kyläläiset voivat osallistua talkoisiin omalla alueellaan. Siisti kylänraitti lisää myös alueen viihtyisyyttä, joten ensi maanantaina joukolla mukaan.

Muut arkistoidut

• Heinäkuun linnunpelättikilpailu käynnissä!
Katso Tapahtumat -sivulta.

• Riuttala-Mustajoen kylälehti 2014 on ilmestynyt.
Sitä on myynnissä Lavian PopPankissa, Kodin Tarvike Erja Huhdanmäellä (posti), Maalaispuodissa sekä hallituksen jäsenillä. Lehden hinta on 8 €. Tilauksen voi jättää myös näiden sivujen palautelomakkeella tai fb:n sivulla yksityisviestinätai ottamalla yhteyttä hallituksen jäseniin. Postitse lähetettynä hintaan lisätään toimituskulut 2 €

• Sääntömääräinen kevätkokous 27.3.2015
Riuttala-Mustajoen kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 27.3.2015 klo 18.00 PopPankin kokoustilassa, Tampereentie 6, Lavia.

• Ville Hopeisen Harmonikan finaaliin !
Meidän kyläläinen Ville Vehkalahti pääsi Hopeisen Harmonikan finaaliin. Semifinaalikilpailu käytiin Harmonikkaristeilyllä 1.–2. maaliskuuta. Loppukilpailu pidetään Sata-Häme Soi -festivaalilla Ikaalisissa heinäkuun alussa. Ville osallistuu kilpailuun toista kertaa. Onnea Ville!

• Riuttala - Mustajoen kyläyhdistyksen ensimmäinen kylälehti on ilmestynyt. Lehti on ollut myynnissä 21.11.2013 alkaen Lavian POP-pankissa ja Erja Huhdanmäen Kodintarvikkeessa sekä kyläyhdistyksen hallituksen jäsenillä. Lehden hinta on 8 euroa. Tilauksia voi tehdä myös fb:ssa (yksityinen viesti, jos ei halua tietoa julkiseksi), jolloin hintaan lisätään toimituskulut 2 euroa. Anna myös palautetta, sillä aineistoa seuraavaan lehteen ja ideoita on jo kertynyt!

• 8.11.2013: Mielipidekysely Facebookissa: Mielipidekysely kylätalohankkeesta Facebookissa, käy vastaamassa!

• 17.1 2014: Kylätalohanketta koskeva tilaisuus pidetään Lavian virastotalon valtuustosalissa, osoite Viittatie 4, 38600 Lavia, perjantaina 17. tammikuuta 2014 klo 18 alkaen. Kylätalohanketta koskevaan tilaisuuteen toivotaan erityisesti Riuttalan, Mustajoen, Hanhijoen ja Myöntäjän kylien asukkaita sekä vapaa-ajan asukkaita keskustelemaan ja mahdollisesti päättämään yhteisestä kylätalohankkeesta. Muidenkin kylien asukkaat ovat tervetulleita. Tervetuloa!

• 10.5.13 : Variksenpelättikilpailu. Pelätit jokainen tekee omalle pihalleen. Ilmoittautumiset Kaarina Talolalle (044-5508580) 1.7. mennessä. Arviointi tapahtuu 29.7.2013. Puolueeton ulkopuolinen raati valitsee parhaat pelätit oman makunsa mukaan.